Hämeen TE-keskuksen alueellinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä
Hämeen TE-keskuksen alueellinen linjaus on päivitetty. Hämeessä ammattitaitoista työvoimaa tarvitaan erityisesti teknologiateollisuudessa, kuten metallialalla sekä terveydenhuollossa ja puutarha- ja maatalousalalla.
Työperusteisesti maahan muuttaneiden määrä on kasvamassa. Tulijoita on tähän mennessä ollut sekä EU-maista että EU-alueen ulkopuolelta, kuten Venäjältä, Kiinasta, Intiasta, Ukrainasta, Turkista, Afganistanista tai Irakista. Ulkomaalaisviraston tiedotteen mukaan työperusteisesti maahan tulleet muodostavat lähes puolet kaikkien oleskelulupahakemusten määrästä. Luvat koskevat EU-alueen ulkopuolelta Suomeen tulleita, sillä EU-kansalaiset eivät tarvitse lupaa työnteolleen. Työnteon ohessa muita syitä Suomeen muuttoon ovat esim. avioliitto tai opiskelu.
Lähes kaikki Suomeen muuttaneet tarvitsevat neuvontaa ja informaatiota riippumatta maahanmuuton syystä tai lähtömaasta. Tiedon ja neuvonnan tarvetta on esim. verotuksesta, suomalaisesta lainsäädännöstä, terveyspalveluista tai vaikkapa yrityksen perustamisesta. Myös suomen kielen opiskelu kiinnostaa yhä enemmän, jos tarkoituksena on asettua Suomeen.
Monenlaiset asiakkaat ja neuvontatarpeet merkitsevät haasteita virastoille, kouluttajille, palveluille ja yrityksille. Miten palvellaan erilaisia tulijoita, millä kielellä, tarvitaanko tulkkia vai onko henkilökunnassa esim. venäjää osaava henkilö? Jos sellaista ei vielä ole, olisiko kannattavaa palkata sellainen. Entä pitäisikö palveluista kertovaa materiaalia kääntää eri kielille? Paitsi asiakkaina, ulkomaalaistaustaisia voi olla myös työyhteisöissä yhä useammin työtovereina. Henkilöstöhallinto, rekrytointi ja perehdytys saatetaan nyt tai tulevaisuudessa joutua miettimään uusiksi. Saattaa olla, ettei vanhoilla konsteilla sopivaa työntekijää löydykään ihan helposti, vaan tarvitaan vaikkapa uuden työntekijän täsmäkoulutusta. Mikäli hän on ulkomaalaistaustainen, tarvitaan myös suomen kielen ja ammattisanaston koulutusta.
Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelman hengen mukaisesti työperusteista maahanmuuttoa pyritään lisäämään. Myös TE-keskusten alueelliset linjaukset tukevat työvoimaa tarvitsevien työnantajien ja työntekijöiden kohtaamista. Pelkkä työpaikka ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan tulijat tarvitsevat työnantajien tukea, kuntien ja virastojen palveluita, asuntoja, tietoa, kielikoulutusta ja ennen kaikkea vinkkejä ja neuvoja suomalaisilta kansalaisilta ja työtovereilta siitä, miten maassa ja työpaikalla asioita hoidetaan.
Alueellinen linjaus2007
Lisätietoja:
Hämeen TE-keskus/ erikoissuunnittelija Leena Kallio, p. 010 60 25304,
leena.kallio(at)te-keskus.fi