Teknologia ja innovaatiot
Tekesin palvelut
ELY-keskuksen teknologia-asiantuntijat tuovat Tekesin rahoitus- ja asiantuntijapalvelut sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen kansainväliset ja alueelliset verkostot maakuntien asiakkaille. Poikkeuksena on Uusimaa, jossa tehtävät hoidetaan Tekesissä Helsingissä.
ELY-keskuksen asiantuntijat auttavat alueen yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita käynnistämään kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja tuotekehityshankkeita. Teknologia-asiantuntijat neuvovat hankkeiden valmistelussa ja kehittämisessä sekä valmistelevat rahoituspäätöksiä. Kaikki rahoituspäätökset tehdään keskitetysti Tekesissä. Teknologia-asiantuntijoilla on Tekesin rahoituksen lisäksi kokonaiskäsitys myös ELY-keskuksen yritystoiminnan kehittämis- ja rahoitusmahdollisuuksista.
Keksintöasiat
ELY-keskuksen innovaatioasiantuntija palvelee yksityisiä henkilöitä ja alkavia yrityksiä keksintöihin liittyvissä asioissa. Innovaatioasiantuntija auttaa mm. arvioimaan keksintöjen uutuutta ja kaupallisia mahdollisuuksia. Hän neuvoo myös keksintöjen kehittämisessä ja suojaamisessa sekä opastaa rahoituksen hakemisessa. Innovaatioasiantuntija on Keksintösäätiön Tuoteväylä-palvelun alueellinen yhteyshenkilö ja vastaa keksintöjen ensiarviointia tekevän Tuoteväylä-tiimin toiminnasta. Innovaatioasiantuntijan toiminta on luottamuksellista.