TE-keskusten tehtävät ovat siirtyneet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin

Työvoima ja työllisyys

ELY-keskus edistää työmarkkinoiden toimivuutta mm. huolehtimalla tarvittavien työvoimapalvelujen suunnittelusta ja työllisyyden hoidosta. ELY-keskus kehittää ja koordinoi työvoimapalveluja, edistää työllisyyttä sekä ehkäisee syrjäytymistä ja syrjintää tukemalla TE-toimistojen toimintaa ja vaikuttamalla toiminnan kehittämiseen aluetasolla.

ELY-keskus vastaa yhdessä alueen TE-toimistojen kanssa työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen suunnittelusta ja hankinnasta. Työllisyysperusteisten tukien avulla ELY-keskus tukee paikallista työllisyyttä ja parantaa työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia.

ELY-keskus ohjaa, kouluttaa ja tukee TE-toimistoja niiden tavoitteiden saavuttamisessa ja palvelun kehittämisessä sekä valvoo, että sovitut toimintaperiaatteet tulevat toteutetuiksi.

Lisäksi ELY-keskukset käsittelevät oman alueensa palkkaturvahakemukset. Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksamisen työnantajan konkurssin tai muun maksukyvyttömyystilanteen varalta.

Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus  

Työ- ja elinkeinohallinnon puhelinpalvelut Työlinja ja Yritys-Suomi-puhelinpalvelu on keskitetty  valtakunnalliseen TE-asiakaspalvelukeskukseen vuoden 2012 alusta lukien.

Työlinja on työ- ja elinkeinohallinnon yhteyskeskus, josta asiakas saa tietoa ja neuvontaa työ- ja elinkeinotoimiston palveluista ja niiden käytöstä puhelimitse tai sähköpostilla. Työlinja palvelee henkilö-, yritys-, yhteisö- ja työnantaja-asiakkaita.

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu antaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa yritystoiminnan aloittamisesta ja julkisista yrityspalveluista.

TE-asiakaspalvelukeskuksessa asiakkaita palvellaan puhelimen, verkon tai muiden sovittujen sähköisten kanavien kautta. Keskeisenä tavoitteena on ohjata työ- ja elinkeinohallinnon asiakkaat nykyistä useammin verkkoasiointiin ja valtakunnallisiin puhelinpalveluihin.

TE-asiakaspalvelukeskus tarjoaa nykyistä parempaa neuvontapalvelua. Asiakasneuvojilla on laaja ammattitaito ja heidän avullaan asiakas voi hoitaa kerralla kaikki asiansa tai saada ohjausta eteenpäin.

Työlinja

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu