Oulun lääniin palautui lähes 280 000 euroa kalastuskorttivaroja
Oulun läänissä kalastaneiden kalastuksenhoitomaksuja palautettiin takaisin kentälle yhteensä 279 278 euroa. Rahat käytetään kalavesien hoitotyöhön ja kalastusharrastuksen edistämiseen, kertoo kalataloustarkastaja Kalle Torvinen Kainuun TE-keskuksesta.
Kainuun TE-keskus maksoi Oulun lääniin vuoden 2009 kalastuksenhoitomaksuista kertyneitä kalastuskorttivaroja kalaveden omistajille korvaukseksi onginnasta ja pilkinnästä 86 300 euroa, kalastusaluetoimintaan 112 600 euroa sekä kalatalouden edistämiseen 80 378 euroa.
Kalatalouden edistämishankkeisiin varatusta 80 378 eurosta jaettiin pääosa vapaa-ajankalastajien sekä kalatalousneuvonnan maakuntajärjestöille kalastusharrastuksen edistämiseen. Lisäksi edistämismäärärahoja myönnettiin kalastusalueiden järjestämiin tapahtumiin sekä kalastuksenvalvonnan tehostamiseen.
Kalastuksenhoitomaksu eli kansankielellä ”kalastuskortti” on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18 - 64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista.
Kalastuksenhoitomaksun voi maksaa kalenterivuoden tai seitsemän vuorokauden kalastusjakson ajalle. Koko kalenterivuoden maksu on 20 euroa ja se on voimassa 31.12. saakka. Seitsemän vuorokauden kalastusjakson maksu on 6 euroa.Maksu on voimassa seitsemän vuorokautta maksupäivästä tai muusta maksuhetkellä kuittiin merkitystä päivästä alkaen. Maksu suoritetaan tilille: Nordea 166030-101496 ja saajaksi merkitään maa- ja metsätalousministeriö.
Lisätietoja:
Kainuun TE-keskus
kalatalouspäällikkö Jukka Nyrönen, p. 0440 385500
kalataloustarkastaja Kalle Torvinen, p. 044 593 4591.