TE-keskusten tehtävät ovat siirtyneet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin

Yritystoimintaa suunnitteleville ja juuri aloittaneille yrittäjille järjestetyissä koulutuksissa toista sataa osallistujaa

Kainuun TE-keskuksen järjestämät Oman yrityksen perustamisen teemaillat ja Alkavan pienyrityksen liiketoiminnan suunnittelu -koulutukset ovat keränneet toista sataa osallistujaa tämän vuoden puolella. Koulutusohjelmat ovat liittyneet Kainuun TE-keskuksen ESR-projektiin "Kainuun alueen seudulliset yrityspalvelut".

Koulutuksissa tavoitteena on ollut perehtyä yritystoiminnan edellytyksiin ja omien yrittäjävalmiuksien kehittämiseen. Kouluttajana on kaikissa koulutuksissa ollut Juha Heikkilä Tiedosta Oy:stä.

Sotkamon OYP:n osallistujia 13.-14.3.09      Kouluttaja Juha Heikkilä

 OYP1       OYP2                               

Kainuun TE-keskus järjestää Oman yrityksen perustamisen -teemaillat koulutusohjelman seuraavan kerran Kajaanissa 27.4.–4.5.2009. Koulutus toteutetaan iltaisin ma 27.4., ti 28.4., ke 29.4. ja ma 4.5.2009 klo 17:00 – 20:00 Kainuun TE-keskuksen koulutustilassa, Kalliokatu 4, I kerros, Kajaani. Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittautuminen: Kainuun TE-keskus, yritysneuvoja Monna-Riikka Welsby,
puh. 050 395 5089 sekä sähköpostitse osoitteella
monna-riikka.welsby@te-keskus.fiviimeistään pe 24.4.2009.

Seuraava Alkavan pienyrityksen liiketoiminnan suunnittelu -koulutusohjelma järjestetään Kajaanissa 11.5.–12.6.2009 välisenä aikana. Koulutuksen hinta on 120,00 euroa.

Ilmoittautuminen: Kainuun TE-keskus, yritysneuvoja Monna-Riikka Welsby,
puh.050 395 5089 tai sähköpostitse monna-riikka.welsby@te-keskus.fiviimeistään keskiviikkona 6.5.2009.

Tervetuloa!

EU sosiaali                                       EU vipuvoimaa

   

         

 

 

 


 

 

17.4.2009

«Takaisin edelliselle sivulle